Tää on taas tätä. En saa nukuttua. En vain saa. Yöt menevät pyöriskelyksi, kellon tuijottamiseksi ja pimeässä asunnossa ympäriinsä hiljaa haahuiluksi. Toinen nukkuu, minä tuijotan punasilmäisenä ja päänsärkyisenä eteeni. Yritän valvoa niin pitkään, että oikeasti väsyttää. Otan kaikki lääkkeet, tarvittavatkin. Vedän iltakännit. Ulkoilen, puuhailen, nousen aamuisin aikaisin sen sijaan, että jäisin makoilemaan. Ja ainoa, mitä näillä vippaskonsteilla saavutan, on vitutus ja väsymys. Ei unta. Tää on niin nähty juttu, näin se on aina alkanut. Rytmihäiriöitä, lihastärinöitä ja apatiaa odotellessa.